Hieno Ormaxin mansardikatto

Asiakas Huittisissa valitsi suositusten perusteella yrityksemme kattoremonttinsa toteuttajaksi, ja teimmekin hänelle upean Ormaxin punaisen tiilikaton.

Yli satavuotiaassa kiinteistössä oli ollut tiedostettu katon uusimisen tarve jo pitkän tovin, eikä kunnon puolesta remonttia voinut enää lykätä, remonttitarjouksia asiakas oli saanut jo vuosien ajalta monilta kulkukauppiailta, mutta meidän onneksemme olimme tehneet sukulaisilleen katon vuonna 2013 ja ko remontista oli silloin asiakkaalle jäänyt sen verran hyvä mieli että se ratkaisi tämänkin rempan toteuttajan.

Kattoremontin tarve oli jo todella tiedostettu…
vanhat tiilet olivat palvelleet jo hyvin sen sata vuotta
Kiinteistöllä on myös kokoa näön lisäksi
kiinteistö sai remontissa arvoisensa katon
mansardikattoisessa talossa on katto jo yli puolet julkisivusta

Emme tehneet kattoa parissa päivässä kuten moni muu firma mainostaa tekevänsä, tosin teimme melko paljon pienemmällä miehityksellä sekä ajallisesti jos työtunnit lasketaan niin tällainen yli 400m2:n kohde valmistui ihan sovitussa aikataulussa sekä jäljen puolestakin kehtaa sanoa että meidän yritys tämänkin kohteen toteutti. Kiitos vielä asiakkaalle luottamuksesta ja eipä tiiä jos ensi talvi on töiden puolesta minkälainen niin tehdään sitten se jo valmiiksi puhuttu ulkoverhouskin:)