Julkisivuremontti

Toteutamme jokaisen julkisivuremontin asiakkaan kanssa tehdyn yksilöllisen suunnittelun pohjalta joten lopputulos on aina toiveiden mukainen, myös lähes poikkeuksetta teemme työn ennalta sovittuna kokonaisurakkana. Haluttu valmiusaste vaikuttaa luonnollisesti myös remontin hintaan, kustannussäästöä haluava hoitaa esim. itse jälkimaalaukset jolloin eroa tulee myös jopa materiaalivalinnassa, mikäli haluat heti täysin valmiin lopputuloksen on myös se mahdollista esimerkiksi huippulaadukkailla valmiiksi pintamaalatuilla ja piilonaulattavilla ulkoverhouspaneeleilla, valmiusaste sekä materiaalien taso ovat aina sinun päätettävissäsi.

Julkisivuremontin yhteydessä  saadaan myös päivitettyä entistä enemmän lämpötaloudellisuuden lisäksi myös mm. kodin valaistusasiat kuntoon, lisäksi myös värit ovat yhä useammin päivitettävien asioiden listalla. 

Myös muut muutokset ovat mahdollisia remontin yhteydessä, esimerkkinä yllä oleva kesämökki Urjalassa jossa muutettiin vanhat konttipäädyt avoräystäiksi, uusittiin ikkunoita sekä ovia, tehtiin uudet terassit sekä vesikatto, eli konkreettisesti kaikki paitsi sisäpuoli uusittiin. 

Yhä useammin myös yksilöllisyys näkyy lopputuloksessa kuten yllä olevassa ulkoverhouksessa jonka teimme Helsinkiin Itäkeskukseen, esimerkiksi koristeelliset ikkunoiden vuorilautamallit vaikuttavat hyvin paljon yksilöllisen sekä viimeistellyn lopputuloksen aikaansaamiseksi.

Halutessasi ammattitaitoisen päivityksen kotiisi, ota yhteyttä niin tehdään suunnitelmistasi totta.