Referenssi, Kanteenmaahan konehalli

Pitkä-aikainen tuttava/ vanha työkaveri Jukka kyseli appivanhemmilleen toteuttajaa konehallin laajennukseen Kanteenmaahan, eipä siinä muu auttanut kun käydä sellainen tekemässä kun sai työmatkankin kerrankin puolen tunnin mittaiseksi.

Laajennuksen kooksi oli suunniteltu puolet nykyisestä, eli noin sata neliötä piti tehdä lisää sellaista tilaa johon mahtuu traktoria, asuntovaunua ym. pientä.

Itse tekemisessä oli myös hieman helpotuksia asiakkaan sekä heidän lapsiensa sekä tuttuni Jukan kantaessa myös ”kortensa kekoon” projektissa, tekivät hyvällä menestyksellä anturamuotit sekä raudoitukset pohjaan sekä pitkin urakkaa maalasivat myös kaikki laudat joten kustannussäästöä tuli kokonaisuuteen sitä kautta.

Kun kelit ovat suotuisat, pystyi hyvin hoitamaan laattavalutkin jo hyvissä ajoin, pohjan ollessa kunnossa on helppo lähteä tekemään runkotöitä.

Tässä nimenomaisessa kohteessa tehtiin runko hiukan poikkeuksellisesta tavarasta, siis muutoin ihan perusjytkyä runkotavaraa mutta tuollaista 25 vuotta sitten sahattua todella tiivistä puuta jossa vuosirenkaitakin on hiukan enemmän kuin nykypuissa ei oikein joka paikasta enää tahdo löytää.

Kaikki liitokset on tehty loveamalla ja vanhaan malliin niin että kyllä pysyy. Rakennuksesta tuli muutoin kylmä rakennus mutta sillä varauksella että pystyy jossain kohtaa lämpimän tekemään. Sisään tehtiin noin 10 neliön lämmin koppi johon sijoittui myös talon vesipumppu.

Kaiken kaikkiaan koko projekti oli kokonaisuutena kivaa vaihtelua lyhyen työmatkan lisäksi.

Kiitokset vielä asiakkaille Keijolle sekä Kaarinalle että saatiin tämäkin laajennus tehdä, ja terveiset myös ex työkaveri Jukalle, törmätään jossain kohtaa kahveen merkeissä:)